Henkilökunnan kerho

Talvi nippanappa tullut 3.1.2016.
Ranta jääpeitteessä, ulappa sula!
Ja tästä käännös vasemmalle.
Keväistä kalansaalista 3.5.2015
Mökkimaisema 3.5.2015
Joutsenbongausta 27.10.2013. Lahdella näkyi 5 joutsenta, kuvassa kaksi niistä.

PAU.n Salon osastolaisille on käytössä noin tunnin ajomatkan päässä Kemiön Mjösundissa osoitteessa Bissholmantie 40 (ent.Santasaarentie 276 b) vuonna 1993 valmistunut hirsimökki.

Kerho on perustettu 1948 Salon PLK:n henkilökunnan kerhon nimellä. Tarkempaa tietoa, kuten varauksista ja sijainnista antavat kerhon puheenjohtaja Henry Suojanen ja sihteeri Jukka Ruohonen.

Kerho toivoo kulujen peittämiseksi jäsenmäärän kasvua.

 

Klapikoneella ja kirveellä puut tehty
Halkaisutehdas odottaa.
Tästä kaadettiin puut.
Ja valoisuutta piisaa kaatamisen jälkeen.
Myrskyjen seurauksena maisema tuli valoisemmaksi. Oksien raivausta on riittämiin.
Auringonpaiste pääsee paistamaan laajemmalle.
Henkilökunnan kerhon mökki
Keittiönurkkaus
Merellistä rantamaisemaa
Kesäistä rantamaisemaa
Tapaninpäivän myrskyssä onni onnettomuudessa puu ei kaatunut toisen rakennuksen päälle tai terassille vaan n. 20 cm päästä siitä.
Vuodenvaihteen 2012 alla myös merivesi oli korkealla
Pääsiäislauantaina 2012 alkaa paikan raivaus kaatuneista puista
Tapaninpäivän 2011 myrskyn tuhoja suntissa: sähkölinja poikki, puita kaatunut.
ENSIKATSELMUS SUNTTIIN 1992

KUVIA HENKILÖKUNNAN KERHON MÖKISTÄ JA MÖKKIALUEESTA.